Lopuksi Bembölestä
Kevään 2022 aikana Espoossa on päätetty sulkea Bembölen koulu ja esikoulu niin, että kevätlukukausi 2022 jää koulun viimeiseksi. Prosessi on ollut pitkä ja on ymmärrettävästi herättänyt paljon tunteita. Svenska Rum - lautakunnan puheenjohtajana olen ollut aktiivisesti prosessissa mukana.
Espoo kuuluu Suomen velkaisimpiin kuntiin. Niiden 5 vuoden aikana joina olen ollut Espoon kaupunginvaltuuston jäsenenä juuri talous on ollut tärkein asia. Espoo on kasvava kaupunki ja vuonna 2021 Espoon väestö kasvoi 4000 henkilöllä. Tässä kohtaa voi verrata Helsinkiin, jossa kasvu oli 1500 henkilöä. Verotulot eivät nouse samassa tahdissa kun palveluiden kustannukset jolloin Espoon on otettava lainaa. Meillä on myös mittava investointiohjelma tulevalle 10 vuodelle (rakennamme mm uusia kouluja sisäilmaongelmaisten tilalle) ja investoinnit rahoitetaan lähinnä lainarahalla. Tilanne ei ole kestävällä pohjalla ja koska säästötavoitteita ei ole muilla keinoilla saavutettu, on Espoon kaupunginvaltuusto vuonna 2020 päättänyt säästöohjelmasta (TaKE) jonka on tarkoitus saada Espoon talous tasapainoon.
Tässä on kyse rakenteellisesta säästöohjelmasta jossa tavoitellaan säästöjä vuositasolla, ei kertasummia. Tähän ohjelmaan kuuluu koulusulkemisia. Kyse on pienistä yksiköistä, jotka sijaitsevat suurten yksiköiden lähellä, jonne oppilaat mahtuvat. On sovittu, että suljetaan 8 suomenkielistä koulua ja yksi ruotsinkielinen. Tämä on kirjattu ainoastaan neuvottelupöytäkirjaan, jota ei ole nähtävillä Espoon kaupungin nettisivuilla. Asiakirjan saa pyynnöstä. Espoon päättäjien kesken valtuustossa ei kuitenkaan ole erimielisyyttä siitä, mitä on sovittu.
Koulujen sulkeminen on ikävä asia ja moni on pyytänyt, ettei säästettäisi lapsista ja nuorista. Toiset ovat sitä mieltä, ettei terveys- ja sosiaalipalveluista pidä säästää ollenkaan koska silloin kärsivät sairaat ja heikommassa asemassa olevat mutta myös lapset ja nuoret. Terveys- ja sosiaalipalvelut yhdessä sivistyspalveluiden kanssa nielevät suurimman osan Espoon budjetista. Jos näistä ei säästetä jää jäljelle ainoastaan tekninen sektori. Emme voi kuitenkaan kokonaan lopettaa esimerkiksi teiden kunnostusta ja rakentamista tai jättää kadut auraamatta talvella. Näin ollen on yhdessä päätetty säästää kaikilla sektoreilla. Kun lapsista ja nuorista on pakko säästää, on tärkeää tehdä se mahdollisimman pienellä haitalla.
Bemböle skola on pieni koulu Pohjois-Espoossa, jossa lukuvuonna 2021-2022 opiskelee 39 oppilasta jaettuna 4 vuosikurssille. Esikoulussa on 9 lasta. Hieman yli 3 kilometrin päässä on Lagstads skola, jossa on tyhjiä paikkoja luokissa. Kaikki Bembölen oppilaat mahtuvat Lagstadin luokkiin ilman lisäkustannuksia. Tällä tavalla Bembölen koulun nykyisen rakennuksen kulut säästyvät ja niistä tulee säästöohjelman rakenteellisia säästöjä. Paljon on kirjoitettu siitä, mitä rakennukselle voidaan tai ei voida tulevaisuudessa tehdä. Rakennuksen julkisivu on suojattu kaavassa ja Museovirastolle pitää ilmoittaa korjauksista. Kaavassa on myös määritelty käyttötarkoitus, julkinen palvelu (Y-merkintä). Tätä merkintää voi muuttaa ja rakennus voidaan vuokrata tai myydä. Tarkoitus ei ole, että rakennus seisoo tyhjillään. Espoon kaupunki omistaa tontin ja rakennuksen.
Moni on ihmetellyt, miten minä, RKP-poliitikkona, voin sulkea ruotsinkielisen koulun ja se onkin hyvä kysymys. Espoo on hieman "anonyymi" paikka asua eikä naapureita aina tunneta tai muodosteta yhteisöä kodin lähialueella. Espoossa, etenkin ruotsiksi, yhteisö rakentuu usein juuri koulun ympärille ja se on tärkeä perheille ja ruotsinkieliselle kanssakäymiselle. Nyt tämä koulun vanhempien rakentama yhteisö rikotaan ja siitä olen kovin pahoillani.
Uskon, että lapsille uuden koulun aloittaminen tulee sujumaan hyvin riippumatta siitä, kumman koulun he valitsevat, Lagstadin vai Karamalmenin. Myös näissä kouluissa on hieno yhteisöllisyys, hyvät ja monipuoliset opetustilat eikä oppilaiden tarvitse matkustaa eri kouluun liikuntatunnille tai teknistä työtä varten. Koulumatka pitenee osalle oppilaista, mutta siitä ei tule pidempi kuin mitä monella oppilaalla muissa kouluissa on tällä hetkellä. Lapset saavat mahdollisuuden uusiin luokkatovereihin ja ystäviin sekä monipuolisemmat valinnaiset aineet. Perheille jää tehtäväksi rakentaa uusi yhteisöllisyys ja se tuntuu varmasti raskaalta. Tämä on iso muutos perheiden arkeen eikä koronavuosien etäopetus, Ukrainan sota tai lakko auta asiaa.
Kun prosessi Bemböle skolanin sulkemiseksi aloitettiin syksyllä 2021 oli minulla poliitikkona vaikea valinta edessäni. Vaikein tähän astisen polittisen urani aikana. Olisin voinut valita barrikaadeille nousemisen Bembölen koulun puolustamiseksi tietäen, että kaupunginhallitus sulkee koulun todennäköisesti joka tapauksessa. Minut olisi Espoolaisten silmissä voitu nähdä ruotsinkielisten koulujen puolustajana vaikka koulu olisikin suljettu. Valitsin kuitenkin sen toisen vaihtoehdon: seistä sen takana, jonka olin mukana sopimassa ja noudattaa tasapuolisuus-arvoani.
Olin mukana Espoon kaupunginvaltuustossa hyväksymässä säästöohjelman, jonka tiesin sulkevan 9 koulua kotikunnassani. Neuvotteluiden ensimmäinen ehdotus oli sulkea 8 suomenkielistä koulua ja 3 ruotsinkielistä (oletettavasti Bemböle, Rödskog ja Smedsby, jota viranhaltijat olivat aiemmin ehdottaneet). RKP olisi voinut vetäytyä ohjelmasta, joka kuitenkin olisi kaupunginvaltuustossa hyväksytty. Silloin olisi todennäköisesti päätetty sulkea 3 ruotsinkielistä koulua yhden sijaan. Tällä tavalla politiikka toimii pienille puolueille. RKPllä on Espoon kaupunginvaltuustossa 6 paikka yhteensä 75stä ja yksin emme voi saada juuri mitään aikaiseksi. Kompromisseja tarvitaan.
Päätin siis seistä sen takana, josta olin aiemmin ollut mukana sopimassa eli pysyä TaKE-ohjelman tavoitteissa sulkea yksi ruotsinkielinen koulu vaikka tämä ei ollut minulle mielekästä. Ihmisenä minulle on kuitenkin tärkeää pitää lupaukseni. En tiedä miten perustelisinsen, että on hyväksyttävää sulkea 8 suomenkielistä koulua muttei yhtään ruotsinkielistä, vaikkakin ruotsinkielinen kouluverkko on huomattavasti suomenkielistä harvempi.
Minun osaltani Bemböle skolanin sulkeminen on tältä erää loppuunkäsitelty. Syksyllä meidän on tarkasteltava, miten uusien luokkien työskentely on alkanut ja onko muita asioita, joihin meidän täytyy puuttua. Työ lautakunnassa jatkuu muilla asioilla ja meidän pitää pyrkiä kehittämään laadukasta ruotsinkielistä kouluverkkoa. Tarvitsemme pysyvän ratkaisun Rödskogs skolanille, joka tällä hetkellä toimii siirrettävissä parakeissa ja meidän on saatava alkuun Mattliden koulu-alueen kehittäminen. Siellä tarvitaan lisää tilaa opetukseen. Mitään muuta ruotsinkielistä koulua (kuin Bemböleä) ei uhkaa sulkeminen.